Olemme asiakkaitamme varten

Pohjolan Osuuspankki on aidosti lappilainen, asiakkaidensa omistama ja vahvasti kehittyvä pankki.

Tarjoamme alan parhaat keskittämisedut, joista merkittävin on rahanarvoinen, omistaja-asiakkaan bonusjärjestelmä ja omistaja-asiakkaan lukuisat edut ja alennukset. Vuonna 2016 omistaja-asiakkaamme saivat OP-bonuksia 3,3 miljoonaa euroa, joilla maksettiin mm. pankin palvelu- ja vakuutusmaksuja, kiinteistövälityspalkkioita ja lainopillisia palveluita.

Meillä oli syyskuun 2016 lopussa yhteensä 86 534 asiakasta ja vuoden lopussa 41 489 omistaja-asiakasta. Asiakkaitamme palvelee 121 finanssialan ammattilaista.

Toimimme arvojemme mukaisesti

Toimintaamme ohjaa vakaa arvopohja, yhdessä menestyminen, vastuullisuus ja ihmisläheisyys. Perustehtävämme on luoda kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia omistaja-asiakkaillemme ja toimintaympäristöllemme. Paikallisena pankkina kannamme monin eri tavoin yhteiskuntavastuuta, tästä esimerkkinä DigimpiLappi- hanke, Hyvän Tähden talkoot –kampanjalla lahjoitettu 20 000 euroa vähävaraisten avustamiseksi ja kahden edeltävän kesän aikana yhteensä 50 nuorelle lahjoitetut 800 euron arvoiset kesätyösetelit.

Toimimme eettisesti kestävästi ja vastuullisesti, mikä näkyy päivittäisissä asiakaskohtaamisissa, vastuullisissa päätöksissä sekä pitkäjänteisessä työssä elinvoimaisen Lapin maakunnan kehittämiseen. Asiakasomisteisena pankkina omistaja-asiakkaillamme on aito mahdollisuus vaikuttaa pankin toimintaan.