Santasport toi uuden CrossFit-salin Roihin

Santasport satsasi jälleen kerran paikallisten liikuntatarjontaan.

Santasportin Lappi Areenalle aukaistaan uusi CrossFit-sali, joka on entistä monipuolisempi.

Syyskuun alussa liikunnasta kiinnostuneet rovaniemeläiset viettivät jouluaattoa. Tällöin avattiin Santasportin Lappi Areenalle uusi CrossFit-sali, jota liikkujat olivat odottaneet kuin joulupukkia konsanaan. Eikä ihme, sillä CrossFit on Amerikasta kotoisin oleva liikunnanlaji, jonka tehokkuuden on kokenut moni paikkakuntalainen ja nyt sitä pystyy harjoittamaan entistä monipuolisemmissa tiloissa.

- Uusille tiloille oli tarvetta jo jonkin aikaa, kertoo vapaa-ajan palveluiden tiimipäällikkö, Kati Vehmas.

- Laji on ollut todella suosittu ja meidän entinen tila alkoi pikkuhiljaa olla liian pieni, joten päätös uuden rakentamisesta oli luonnollinen ja asiakaslähtöinen. Tilat olivat hyvät, mutta lajin kasvaessa samassa tilassa urheili isompi määrä ihmisiä eikä sinne mikään jääkiekkojoukkue mahtunut. Nyt mahtuu.

Uusi CrossFit-sali rakennettiin Lappi Areenan tiloihin ja sali on pyhitetty pelkästään lajin käyttöön, jossa yhteishenkisyys, monipuolisuus ja mukaansatempaavuus korostuvat.

- Erona muihin liikunnanmuotoihin, CrossFitin ajatusmaailmassa lähdetään liikkeelle eri elementeistä: kestävyydestä, voimasta ja liikkuvuudesta, kuvailee Vehmas.

- Tehdään keholle luonnollisia ja kehon painoon perustuvia perusliikkeitä, kuten punnerrusta ja leuanvetoa, jotka jossain vaiheessa unohdettiin liikuntamuotona. Nämä yhdistetään monipuolisiin treeneihin, jotka muodostavat kokonaisuuden, jossa on taitoelementtejä ja kestävyyttä.

- Vaikka CrossFittiä on hypetetty viime vuosina niin asiat, johon laji perustuu, ovat vanhoja ja perinteisiä. Ne on nyt vain osattu laittaa kokonaisuudeksi, joka toimii.

Mainetta monipuolisempaa

Santasport on ainoa rovaniemeläinen CrossFit-sali, jolla on virallinen CrossFit-lisenssi. Toiminnallisia saleja löytyy, mutta Ounasvaarassa mennään lisenssin mukaan ja ohjaajat ovat ammattitaitoisia liikunnanohjaajia ja fysioterapeutteja. Ryhmäkoot pidetään pieninä ja ajatus on takana jokaisessa ohjaajan treenissä.

- Kehitys on väistämätöntä, kehuu Vehmas.

- Se on mukaansatempaavaa, yhteisöllistä ja saat varmasti tarvitsemasi yksilöllisen valmennuksen jokaisessa treenissä.

CrossFit on amerikkalainen liikunnan muoto, jossa yhdistyvät kestävyys, voima ja liikkuvuus.

Jenkkiläinen CrossFit on pienryhmävalmennusta ja samalla kaavalla mennään Lappi Areenan uusissa tiloissa.

- Jos vertaat perusjumppaan, siellä on 1-2 valmentajaa ja korkeintaan 12-14 osallistujaa per ryhmä. Ohjelmointi on progressiivinen ja treeni aina yllätys. Ilmoittaudut tunnille, mutta vasta ennen tunnin alkua saat tietää, millainen treeni on edessä.

- ”Ole valmis kaikkeen” on lajin mentaliteetti, mutta koska siinä on ammattilainen takana niin asiakas voi luottaa, että treeni vie eteenpäin ja on mielekästä.

Rovaniemellä CrossFit on melko naisvaltaista verrattuna lajin imagoon maailmalla.

- Monia perheenäitejä ja monesti mitään urheilullista taustaa olevat ihmiset löytävät lajin pariin, kertoo Vehmas.

- Yleensä huomataan, kun tuttavapiirissä jonkun kunto on kohonnut tai he ovat hoikistuneet ja selviää, että CrossFit on se salainen ase. Sitä kautta monet ilmoittautuvat mukaan.

Tiukka treeni käy myös hyvästä liikunnanmuodosta urheilujoukkueille ja ryhmille, varsinkin Santasportin tiloissa, sillä laji pyrkii hyödyntämään ympärillä olevaa miljöötä.

- Treeneissä käytetään paljon Ounasvaaran ympäristöä, mikä antaa lajille paikallisen leiman. Se kannattaa hyödyntää, vaikkemme pelkkä CrossFit-sali olekaan. Olemme paljon muutakin.