Lordin aukiolla juhlitaan paikallisia yrittäjiä

­­­Rovaniemeläiset Likiliike-yritykset viettävät kansanjuhlaansa lauantaina 3. syyskuuta­­­­­­­­ kello 11–15. Tapahtumakeskuksena toimii Lordin aukio, jossa esittäytyvät yhdessä paikallinen palvelutarjonta ja yritykset.

Likiliike Kansanjuhla kerää tänäkin vuonna paikalliset yrittäjät Lordin aukiolle.­­­­­­

Koko kansalle avoimen tapahtumapäivän järjestävät yhteistyössä Likiliike, Rovaniemen kehitys Oy, Rovaniemen yrittäjät ry ja Rovaniemen yrittäjänaiset ry. Päivään mahtuu rentoa, maksutonta ja koko perheelle sopivaa ohjelmaa musiikista, sirkustemppuihin, valokuvaukseen ja soppatykkiin.

Samalla juhlitaan kaikkien yrittäjien yhteistä Yrittäjän päivää, jota on vietetty jo lähes 20 vuoden ajan vuosittain syyskuun 5. päivänä. Almanakkaan merkkipäiväksi merkitty juhla sattuu tänä vuonna maanantaille, joten Rovaniemi haluaa kattaa toritapahtumansa jo ennakkoon lauantaina.

Pari vuotta sitten ensimmäisen kerran järjestetystä kansanjuhlasta rakentuu nyt yhä näkyvämpi ja kuuluvampi yrittäjien esittäytymisareena. Ison Likiliike-teltan lisäksi alueelle nousee tänä vuonna ainakin kymmenkunta telttaa paikallisilta yrityksiltä.

–Viime vuonna tapahtumassa oli loistava tunnelma. On hienoa, että yhtenä päivänä vuodessa kaikki yritykset tilitoimistoista putkihuoltoon voivat esittäytyä yhdessä rintamassa. Aina ei tarvitse myydä, vaan on mukava tulla lähelle kaupunkilaisia ja tavata eri alojen yrittäjäkollegoja, sanoo tapahtuman kapellimestari Markus Pellikka.

Vieraiden viihtymisestä pitää monipuolisen ohjelman ohella huolta kanttiini herkkuineen sekä soppatykki, josta riittää 500:lle ensimmäiselle maukasta hernekeittoa.

Mukana juhlinnassa on Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen, joka saa kunniatehtävänään sertifioida kuusi Likiliikettä. Aidosti rovaniemeläisten Likiliikkeiden joukko on kasvanut hyvällä tahdilla. Juhannusviikolla vuonna 2015 sertifioitiin ensimmäiset Likiliikkeet ja syyskuun kansanjuhlan jälkeen Likiliike-tunnuksen omaavia liikkeitä on jo yli 140.

Korttitalon työmaalla

Markus Pellikka toimii tapahtumapäivän juontajana ja hän aikoo haastatella mukana olevia yrittäjiä pitkin päivää. Yrittäjien järjestämästä ohjelmatarjonnasta hän itse odottaa muun muassa Päiväkoti Kotolan taitavan trubaduuri-Tanelin esityksiä. Toisena vinkkinä hän haluaa muistuttaa Studio Arctican valokuvauspisteestä, jossa voi kuvauttaa itsensä teemalla ”Kuluttaja on kuningas”.

Yksi tapahtuman kohokohdista on Likiliike Sirkus Taika-Ajan tempaus, jossa rikotaan ennätyksiä. Sisällä Sampokeskuksessa pääsee seuraamaan, kun Keijo Karvinen rakentaa Suomen korkeinta korttitaloa. Sirkus Taika-Ajan vakio-ohjaajiin kuuluvalla Karvisella on jo Suomen nopeusennätys korttitalon rakentamisessa. Kansanjuhlan kunniaksi hän tavoittelee Suomen ennätystä myös korttitalon korkeudessa. Hän pystyy rakentamaan korttitalon, jonka korkeus on noin 50–70 kerrosta. Aikaa rakennusurakkaan kuluu arviolta noin 3–5 tuntia.

–Sirkus Taika-Aika muuttaa toukokuun lopussa uusiin tiloihin ja käyttökustannuksemme nousevat. Olemme joutuneet miettimään tulevaisuuden tulonlähteitä. Aionkin haastaa paikalliset yritykset mukaan korttitalotempaukseen. Rahat menevät lyhentämättömänä rovaniemeläisten lasten ja nuorten sirkusharrastuksen tukemiseen, kertoo Aleksi Laurila Sirkus Taika-Ajasta.

Senioreille turvaa

Ikäihmisetkin huomioidaan yrittäjien juhlapäivässä. Likiliike numero 78 Seniortek esittelee teltalla Hoivaturvaansa ja Paikannusturvaansa. Rovaniemeläisyhtiön turvaratkaisuista yksi kiinnostavimmista on ”Kukkatolppa”, jonka voi asentaa millaiseen kotiin tahansa. Seurannan avulla Kukkatolppa mahdollistaa asumisen turvallisesti kotona eri elämäntilanteissa. Se ilmoittaa läheisille selkeästi, jos jokin on pielessä.

–Kun tiedät enemmän, murehdit vähemmän. Meille on tärkeää etsiä uusia ratkaisuja ikääntyvän väestön turvalliseen asumiseen ja mielekkääseen elämäntapaan. Siksi olemme ylpeitä jälleen uudesta patentista, joka myönnettiin Hoivaturvallemme Euroopan patenttisopimuksen maihin, kertoo Seniortekin toimitusjohtaja Pasi Nurmela.

Nurmelan yhtiö on vuodesta 2005 lähtien tehnyt turvallisuusratkaisuja palveluasumiseen, kotona asuvien tarpeisiin, erilaisiin oppimisympäristöihin sekä päiväkoteihin.