Mikko ja Marja tulivat taloon

Päättäväisestä jääkiekkofanista ja terveydenhoitajasta tuli Rovaniemen Intersportin uusi yrittäjäduo. Ja vähän muutakin.

- Ei tätä tekisi, jos se ei mukavaa olisi, kertoo yrittäjä Marja Koivukangas.

Kiharatukkainen mies seisoo kaksi erilaista juoksukenkää kädessään Rovaniemen Intersportin kenkäosastolla ja kuvailee vieressä olevalle naishenkilölle hyviä paikallisia maastojuoksupaikkoja. Muutaman sanan vaihdettuaan toinen kenkäpareista päätyy naisen mukaan ja mies siirtyy laittamaan vieressä olevat jääkiekkomailat ojennukseen.

- Näistähän se kaikki muuten alkoi, sanoo Mikko Koivukangas, Rovaniemen Intersportin yrittäjäduon toinen osapuoli ja tavaramerkiltään tunnettu kiharapää.

Niin mistä?

- Jääkiekosta.

Nyt kuusi kuukautta Rovaniemen keskustassa Intersportia pyörittänyt Mikko tykkäsi pelata suomalaisten rakastamaa jääkiekkoa teini-ikäisenä. Sitä pelattiin koko nuoruus, kunnes 16-vuotiaana halu viedä taito pelikaukalosta sen ulkopuolelle muuttui todellisuudeksi ja Koivukankaan pelipaita vaihtui myyjän nimilapuksi Oulun Intersportissa, jossa Mikko aloitti ensimmäisen työnsä – liikkeen jääkiekko-osastolla totta kai.

- Näistähän se kaikki alkoi, kertoo yrittäjä Mikko Koivukangas osoittaessaan kädessä pitämäänsä jääkiekkomailaa.

- Koulun kävin aina vähän vasemmalla kädellä, mutta tiesin haluavani olla osa parasta urheiluliikettä koko Suomessa ja menin jääkiekon tietotaito edellä, muistelee Mikko.

Siitä lähtien Mikon draivi ja into tekemiseen on ollut jotain käsittämätöntä. Kahdeksan vuotta työtä tehtiin tosissaan, jonka jälkeen oululainen muutti Espoon Intersportiin. Siellä kokemusta karttui entisestään ja pian oma Intersport liike oli pystyssä Ylivieskassa. Nyt mittarissa on 14 vuoden ura urheilukaupassa Intersportin nimissä ja kaiken lisäksi oma Intersport, sekä Ylivieskassa että Rovaniemellä.

- Jossain vaiheessa se oma kauppa tuli mieleen. Sillä asenteella olen aina tehnyt töitä, että tulevaisuuteen katsotaan. Sitten kun sitä oikeasti oli yrittäjä, tiesi, että ollaan oikeissa hommissa. Yrittäjyys on aina ollut intohimo, se oma juttu.

- Tää on myös sen verran mukavaa hommaa ja siksi tätä jaksaakin tehdä, hymyilee Mikko.

Matkan varrella oma juttu kuitenkin tarttui myös muihin – Kauhavalta kotoisin olevaan vaimo Marja Koivukankaaseen, joka on Rovaniemen Intersportin yrittäjäduon toinen osapuoli. Mutta sitä ennen oli tosiaan ne Ylivieskan avajaiset vuonna 2013.

- Se oli mun elämäni eka työpäivä kaupassa. Suorilta menin vaan myymään, muistelee Marja.

- Se oli ihan lepposta. Ammatiltanihan olen terveydenhoitaja ja olen ollut töissä neuvolassa ja koulussa, mutta kun Ylivieskaan muutettiin, alkoi työt Intersportissa. Voisin totta kai mennä oman alan töihin, mutta tällä hetkellä ei tee mieli, tämä on niin kivaa.

Marjan vastuulla on naisten vaateosasto, joka täyttyy näin syksyllä vedenkestävistä ulkoilutakeista.

Mikko ja Marja tulivatkin virallisesti Rovaniemen Intersportin taloon alkuvuoden maaliskuussa.

Miltä tuoreesta yrittäjäpariskunnasta tuntuu?

- Tuntuu omalta jutulta, hymyilee Mikko.

- Helppohan tänne oli tulla, kun täällä oli jo huippuporukka koossa. Kiitos kovasta työstä kuuluu ehdottomasti työntekijöille, joiden ammattitaito on aivan huippua. Rovaniemi kaupunkina on tietysti myös urheiluyrittäjän taivas. Liikkuminen, urheilu ja ulkoilu ovat osa lappilaista mentaliteettia ja tällaiseen luontevaan ympäristöön on aina mukava tulla.

Kehut eivät ole yksisuuntaisia, sillä Intersportin työntekijät ovat nopeita kertomaan, että Mikon ja Marjan moderni ote urheiluliikkeen yrittäjyyteen on otettu avosylin vastaan, varsinkin heidän innokkuus some-kanavissa näkymiseen ja positiivisen vireen ylläpitoon.

- Eikä tätä tekisi, jos se ei mukavaa olisi. Työ vaatii paljon, mutta se antaa myös paljon, lisää Marja.

- Pitkiä päiviä me vedellään, mutta on se sen arvoista. Ja onpahan jotakin puhuttavaa kotona, nauraa Mikko.

Jonkinlaisena mottona Mikolle ja Marjalle on idea, jossa työtä tehdään tosissaan, muttei liian vakavasti. Sama se on urheilussakin. Liika vakavuus vie kaiken ilon liikkumisesta. Tämä näkyy myös asiakastyössä.

- Tuo tuossa oli todella hyvä asiakastapaaminen, viittaa Mikko aikaisempaan kenkäkeskusteluun.

- Juttelin asiakkaan kanssa Rovaniemen erilaisista juoksumaastoista ja se on juuri mitä haemme. Emme halua myydä asiakkaille pelkkiä sopivia tuotteita ja neuvoja niistä, vaan haluamme, että asiakas saa muutakin: hyötytietoa ja vinkkejä lappilaiseen liikkumiseen.

Rovaniemen Intersportin yrittäjäduon mottona on, että töitä tehdään tosissaan, muttei liian vakavasti.

Myyjän saappaissa oleminen onkin yrittäjille tärkeää.

- Myyn joka päivä jotain, sillä haluan kosketuspintaa asiakkaisiin. Se on todella tärkeää tässä työssä, jotta asioita voi parantaa, kertoo Mikko.

Marjan mukaan tämä on yksi syy, miksi Mikon haave yrittäjyydestä tarttui myös häneen.

- Mikko haluaa aina parantaa asioita ja hän tekee myös sen eteen todella paljon töitä. Mikko tietää, että mikään ei tule itsestään ja jos jotakin haluaa, hän tekee kaiken, jotta saavuttaa sen.

Hyvä esimerkki tästä on tapa, jolla Mikko pääsi aikoinaan Oulun kauppikseen. Hän meni kavereiden mukana tunneille muina miehinä ja luennoitsijan huomattua paikkakuntalaisen innon, olihan Mikko hyväksyttävä kurssille mukaan.

Tällaista intoa ja innovatiivista ajattelutaitoa on vaikea olla ihannoimatta.